Jambo, Tanzania!

Matkaan on päästy noin vuoden suunnittelun jälkeen! Viimeiset muutama päivä ennen lähtöä oli tosi rankkaa hyvästellä läheiset ihmiset. Oli samalla kiva huomata kuinka paljon on ympärillä sellaisia tärkeitä ihmisiä joiden luota on vaikea lähteä ja kuinka paljon tsemppiviestejä sekä matkatoivotuksia saatiin lähtöä edeltävinä päivinä. Terveisiä teille kaikille. <3

Perille meidät lennätti KLM.

Kokonaisuudessaan matkamme Suomesta Tansaniaan kesti 19 tuntia automatkat mukaanlukien. Lentokoneesta ulos astuessaan vastassa oli trooppisen lämmin ilma sekä ympärillä oleva pimeys. Olo oli epätodellinen, mutta innostunut. Ensimmäisen päivän aamuna heräsimme ihmetellen, missä sitä oikein ollaan. Ikkunasta kuuluvat äänet, kuten autot, naapurin kanatarha sekä pihalla asustelevat kukko ja aasi olivat ajoittain pitäneet meitä hereillä yön aikana. Ensimmäisen päivän aikana vain kurkattiin portista ulos, eikä vieläkään oikein ollut käsitystä siitä mihin oikein ollaan tultu, kun ympäristöstä ei ollut mitään hajua. Kohokohta päivästä oli se, kun tajusimme Kilimanjaron takapihaltamme. Siinä se vain oli. Aivan kuin taivaalle olisi piirretty vain kuva vuoresta. Sen jälkeen vuorta ei ole näkynytkään pilvien peittäessä sen. Sää on ollut pilvinen nämä kaksi ensimmäistä päivää ja aurinko on vain pilkahdellut, mikä on varmasti pelkästään hyvä asia meidän vaalealle ihollemme.

Kilimanjaro ilmestyi kuin tyhjästä pilvien hälvetessä. Tuonne Suvi on lähdössä kiipeämään parin viikon päästä.

TVL-talon pihapiirissä asustaa vapaaehtoisten lisäksi Punda (aasi), Paka (kissa), Mbwa (koira), Kolme kobea (kilpikonnaa) ja pari kukua (kanaa). Lisäksi on bongattu myös joku liskoeläin sekä erikoisia lintuja. Äänimaailma täällä on ihan uskomaton, kuin luonto-ohjelmasta ja välillä ulkona tuoksuu ihanasti kukkasille, välillä tien toisella puolella sijaitsevalle kanalalle tai poltetuille roskille.

TVL-talon pihapiiri.

Punda! Tää tyyppi on ihana!

Suomesta tuotu ruisleipä kohtasi Tansanialaisen veitsen, mutta onneksi suomesta tuli jo viesti, että uusi veitsi lähetetään kyllä, mutta leipää ei tule muuttaa! Kiitos vielä Terolle leivästä.

Heti maanantai-aamuna alkoi swahilin kielen opiskelu. Kieltä ja kulttuuri opiskellaan yhteensä kolme päivää, jonka jälkeen lähdetään tahoillemme työelämään. Swahilia on tarpeen osata ainakin perusteet, sillä pääosa asiakkaista joiden kanssa työskennellään ei puhu englantia. Täällä on myös tärkeää osata tervehtiä ihmisiä, sekä vastata täysin vieraiden ihmisten tervehdyksiin kaupungilla kulkiessa. Tässä meitä avustaa TVL.n puolesta Clever Perfect (kyllä, ihan oikea nimi!) joka on ollut kullan arvoinen nämä kaksi ensimmäistä päivää. Hyvää vetoapua ovat myös tarjonneet neljä muuta vapaaehtoista, jotka ovat olleet talossa jo kaksi kuukautta.  Swahilin kieltä olemme harjoitelleet kiittämällä ja tervehtimällä dadoja, eli siskoja, jotka hoitavat meille älyttömän hyvää ruokaa joka päivä pöytään.  Lisäksi talolla työskentelee erilaisissa tehtävissä useampi ihminen, jotka eivät vielä ole tulleet niin tutuiksi meille.

Tiistaina päivämme alkoi Cleverin vetämällä kaupunkikierroksella Moshin keskustaan. Matka taittui daladalalla, eli paikallisella pikkubussilla. Kyseessä ei kuitenkaan ole Suomesta tuttu suuri kulkuväline, vaan esimerkiksi Toyota Hiace, johon ahtautuu ihmisiä kuitenkin lähes yhtä paljon, kuin tavalliseen suomalaiseen bussiin. Henkilökohtainen tila oli siis toden teolla koetuksella. Kyyti oli hurjaa; teiden kuntoon nähden vauhti oli kova, mutta tunnelmaa toi daladalassa soinut afrikkalainen räppi :D Pyrimme tallentamaan GoProlla tämän wild riden, kunhan keksimme tavan, jolla kameran saa piiloon röyhkeiden käsien ulottumattomiin.

Shanti Town Road, kotikatumme.

Kuljimme daladalapysäkille kävellen. Lyhyehkön matkan aikana ero ”paremman” ja ”huonomman” alueen välillä oli kuin terävällä veitsellä leikattu. Yhtäkkiä suuret tontit ja siistit rakennukset muuttuivat hökkelimäisiin rakennuksiin, pieniin kojuihin ja poltettuihin roskakasoihin. Näky oli säväyttävä. Ihmiset tuntuivat kuitenkin iloisilta ja energisiltä. Kädet nousivat tervehdykseen ja lapset vilkuttivat huutaen ”mzunga”, eli valkoinen henkilö.

Huikean daladalakyydin jälkeen saavuimme keskustaan. Väki lähes räjähti ulos autosta, niin täysi se oli. Vaikka matka oli lyhyt, oli tukeva maa jalkojen alla ilo tuntea :D Lähdimme kulkemaan katuja Cleverin esitellessä tärkeimpiä paikkoja, kuten rahanvaihtopisteen, automaatit, marketin ja suosituimmat liikkeet paikallisten matkamuistojen ostoon. Saimme paljon katseita osaksemme, moni pikkukauppojen sisäänostaja yritti saada meidän liikkeeseensä ostoksille ja Cleverin luona kävi paljon hännystelijöitä; myöhemmin kuulimme, ettei hän edes tuntenut kaikkia, mutta tuttavallinen lähestyminen tuntemattomia kohtaan on paikallinen tapa. Boom, suomalainen erakkomaiseen kaupunkikäyttäytymiseen tottunut mieli oli kuin puulla päähän lyöty.

Kokonaisuudessaan kaupunkimatka löi kulttuurishokin ensimmäisen vaihteen silmään. Suomessa oli tottunut kulkemaan jopa pimeällä puhelin korvalla ilman, että tarvitsee pelätä sen röyhkeää varastamista. Moshin katukuvassa väen paljoudessa näkyneet sotilaat konekiväärein ja katukauppiaiden kirjava valikoima vanhoja matkapuhelimia, kelloja ja kenkiä sai kymiläiseen, autiohkoon katukuvaan tottuneen melko hämilleen. Retkellä sai myös ensimmäisen maistiaisen siitä, miltä tuntuu olla erilainen valtakulttuurin keskellä. 

Kävimme myös ihan kolmestaan tutustumassa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevaan lähikauppaan. Isomman tien vartta kulkiessa läheltä hurjaa vauhtia ajavat autot ja bodabodat, eli mopotaksit vähän jännittivät. On syytä pitää laukusta tiukasti kiinni ja pientareen puolella, ettei vierestä ajava bodaboda nappaa sitä ohiajaessaan. Kaikesta alkujännityksestä huolimatta olo on levolllinen ja elo täällä on aika turvaisaa kun muistaa välttää turhia riskejä. Nyt on aika rauhoittua ja vetäytyä sulattelemaan päivän kokemuksia.

Lala salama, eli hyvää yötä!